Two of Us Oy

Enemmän Beatlesiä – Enemmän rakkautta

Helsinki Beatles Weekendin järjestää Two of Us Oy. Tapahtuman tarina alkoi vuonna 2012 kun kaksi kaverusta (two of us) huomasi ilmoituksen Tampere Beatles Happeningistä. Kauan ei tarvinnut miettiä, kun liput oli jo hankittu ja nokka suunnattu kohti Tamperetta. Siitä alkoi matka joka jatkui aina vuoteen 2017 asti, kunnes Tampere Beatles Happening lopetettiin. Kun viesti siitä, että tapahtuma lopetetaan kokonaan tuli alkuvuodesta 2018, valtasi mielen ensimmäisenä pettymys. Hetken tuumattuaan asiaa, ystävykset totesivat ikään kuin vitsillä, että ”mehän tehdään sitten oma”.

Vitsi jäi kytemään mieleen ja uteliaisuudesta asiaa kohtaan kaverukset alkoivat tekemään alustavia suunnitelmia tapahtumasta. Tilavuokria haarukoitiin ja esiintyjien kustannuksia yritettiin hahmotella alustavaa budjettirunkoa varten. Kun tämä näytti hyvältä, siirtyivät toverukset tarkempiin laskelmiin alustavien tarjousten avulla. Tapahtumapaikkoja alettiin kartoittaa ja kulurakennetta selvittää toden teolla. Mahdollisilla tapahtumapaikoilla vierailtiin ja selvitettiin niiden toiminnallisuutta ja hintoja. Myös artistien halukkuutta ja hintoja alettiin tässä vaiheessa kyselemään tarkemmin.

Lisäksi haastateltiin joukko ihmisiä joilla on tietoa, taitoa ja kokemusta vastaavien tapahtumien järjestämisestä. Tämän pohjalta muodostui käsitys, että tapahtuma on mahdollista järjestää. Vielä oli kuitenkin yksi kynnyskysymys. Onko tällä tapahtumalla markkinaa? Tulevatko ihmiset paikalle? Oli siis aika toteuttaa pieni markkinatutkimus. Kun markkinoilta kantautui positiivista kaikua oli aika aloittaa käytännön järjestelyt: Perustettiin yritys, varattiin tila, kontaktoitiin yhteistyökumppaneita, bookattiin bändit, kirjoitettiin uutiskirje, tehtiin Facebook-sivut, tehtiin kotisivut, markkinoitiin ja hoidettiin kaikki muutkin asiat mitä mieleen juolahti. 

Ensimmäinen Helsinki Beatles Weekend järjestettiin 3-4.5.2020 ja tapahtuma oli jättimenestys. Palaute, mitä saimme, oli lähes yksinomaan positiivista. Ainoa asia joka ei mennyt kuten Strömsössä, oli tapahtuman taloudellinen toteutus. Oli todella lähellä, että tapahtuma olisi jäänyt yksivuotiseksi, mutta onneksi saimme asiat järjesteltyä parhain päin ja teidän fanien suurella avustuksella saimme tapahtuman jatkumaan. Suuri kiitos!

8-9.5.2020 järjestään siis jo toinen Helsinki Beatles Weekend. Tapahtumassa nähdään 11 huikeaa esiintyjää ja täysin uudenlaista ohjelmasisältöä. Tätä ei kannata missata.

Lämpimästi tervetuloa!

-Antero & Ville